mangomadness92's Journal, 21 March 2024

Ihmismieli on hassu, kun välillä sitä sokaistuu omalle muutokselle ihan täysin ja tuntuu että näyttää oikeastaan ihan samalta kun ennenkin. Vaatekaupoissa sitten aina yllättyy kun sopivaksi kuvitellun koon vaatteet saattaa roikkua päällä ja puntarilla ollaan lähempänä normaalipainoa kuin koskaan aiemmin aikuisiässä.

Kuvaparin vasemmalla puolella on kuva kesältä 2022, lomareissu jonka jälkeen otin elämäntapamuutoksen tosissani, oikealla taas kuva muutaman päivän takaa. Painossa eroa n. 60 kg. Paljon voi näköjään tapahtua parissa vuodessa (ja näköjään tyyli voi muuttua hillitympään suuntaan 🤣). Muistan että vasemman kuvan paita oli tuolloin tiukka makkarankuori ja viime marraskuussa kaappeja läpikäydessä sain laittaa sen eteenpäin kun sisään olisi mahtunut pari kappaletta meikäläisiä nykykoossa. 😅

Toki tavoitteeseen on vielä hiukann matkaa, mutta sitä kohti 🤩 Tsemppiä kaikille omiin tavoitteisiin!

Diet Calendar Entry for 21 March 2024:
1204 kcal Fat: 54.23g | Prot: 37.90g | Carb: 131.55g.   Lunch: Pirkka Kikherneet Suolaliemessä, Pinaatti, Sienet, Pirkka Isot Valkoiset Pavut Suolaliemessä, Pirkka Suomalainen Kirsikkatomaatti, Barilla Penne Rigate, Pirkka Laktoositon Kuohukerma, Rainbow Oliiviöljy, Kesäkurpitsa, Sipulit, Valkosipuli. Dinner: Pirkka Kikherneet Suolaliemessä, Pirkka Pakastepinaatti, Sienet, Pirkka Isot Valkoiset Pavut Suolaliemessä, Pirkka Suomalainen Kirsikkatomaatti, Barilla Penne Rigate, Pirkka Laktoositon Kuohukerma, Rainbow Oliiviöljy, Kesäkurpitsa, Sipulit, Valkosipuli. Snacks/Other: Elovena Korvapuusti Pehmeä Kaurapatukka, Pirkka Tumma Suklaakonvehti. more...

193 Supporters    Support   

1 to 20 of 31
Comments 
Ihan mieletön muutos, paljon onnea saavutuksesta🤩👍 
21 Mar 24 by member: Kuikkis
Ihan älytön muutos👍. Täällä on monella ihan älyttömiä kilomääriä pudotettuna.  
21 Mar 24 by member: Makeaa
Huikeaa! Erinomaista tekemistä! 🤩 
21 Mar 24 by member: Jaffa68
Hienoa ISO muutos olet upea 👍😍 
21 Mar 24 by member: omenapuu0
WAU👍 
21 Mar 24 by member: Suskari
Olet tehnyt itsellesi mahtavan muutoksen. Varmasti jaksamisessa myös huima ero 
21 Mar 24 by member: Fanni2013
Huh! Mikä muutos 👌🤩 
21 Mar 24 by member: annu.kuusela
hieno saavutus wau! 
21 Mar 24 by member: Feesku
Upea muutos onnea! 
21 Mar 24 by member: MansenMia
Upea saavutus! ✨ 
21 Mar 24 by member: Reino Tapperin
Onnittelut! 🤩 Oot tehnyt ison työn tavoitteesi eteen😊 
21 Mar 24 by member: seaella
Hienoa 👍 
21 Mar 24 by member: Masuto69
Aivan mahtava muutos 🤩 Valtavan työn olet tehnyt elämäntapamuutoksen eteen ja selvästi pystynyt pitämään päätöksestä kiinni 👍👍😊 
21 Mar 24 by member: MiMöMu
Hyvältä näyttää!! 🥰 
21 Mar 24 by member: Wilitheman
Voi miten hyvältä näyttää! Tuntuu varmasti vielä paremmalta! Onnea! 
21 Mar 24 by member: Heidi Kkoo
Aivan upea muutos 😍 ja näiden kuvaparien näkeminen tsemppaa perässä tulijoita! Muistuttaa mitä polun päässä on vaikka siihen se pari vuotta meniskin! Onneksi olkoon!! 
21 Mar 24 by member: Ananas73
Huikea muutos! Hyvä sä! 
22 Mar 24 by member: Kipa70
Kiitos kaikille ihanista kommenteista 🥰 
22 Mar 24 by member: mangomadness92
vau! upea muutos! ❤️ 
22 Mar 24 by member: sannimalle
Upeaa ja ihailtavaa🥰 
22 Mar 24 by member: ElviraSparre

     
 

Submit a Comment


You must  sign in to submit a comment
 

Other Related Links

Members



mangomadness92's weight history


Get the app
    
© 2024 FatSecret. All rights reserved.