heepoxx's Journal, 01 December 2021

Vaaka oli jämähtänyt tänään eilisiin lukemiin, mutta tajusin että tänäänhän juhlin tämän projektin puolivuotistaivalta. Nopeasti on aika mennyt ja ihan uskomattomalta tuntuu, että tässä ajassa olen painostani hävittänyt yli 25 kiloa 😯 valtava määrä vaikka paljonhan vielä sitä on liikaa.

Olen pystynyt hämmästyttävästi sitä 4 kiloa kuukaudessa pudottamaan, vaikka aikamoista jumiakin on ollut. Marraskuun sotki selkäkivut ja kylmenneet ilmat, mutta eipä näköjään tahti ole hidastunut. Pahimmassa jumikohdassa oli kyllä usko koetuksella, mutta näköjään kun vaan sitkeesti jatkaa omaa juttuaan, tuloksiakin taas tulee. Ja helppohan se on jatkaa, kun muuttaa niitä ruokailutapojaan eikä kiellä mitään. Ei ole puoleen vuoteen mahtunut yhtään sellaista överiä missä olisi syönyt ihan holtittomasti, eikä edes ole tehnyt mieli tällaiseen.

Joulu toki tulee olemaan haaste enkä kauheasti pety jos uusi vuosi alkaa suunnilleen tästä missä nyt ollaan.

Te kaikki täällä olette kyllä olleet niin tärkeä vertaistuki, ettei ilman teitä tästä tulisi mitään. Se että tietää täällä sovelluksessa olevan ihmisiä, jotka karistavat kilojaan ja osa on jo tehnyt ihan huikean laskun, antaa ainakin mulle tosi paljon boostia tähän ja poistaa sellaisen häpeän tunteen omista kiloista ja siitä että niitä pitää nyt yrittää kropasta poistaa. Ei tätä hommaa voi tajuta kun toinen samassa tilanteessa oleva. Ja eipä nämä jutut edes taida kiinnostaa muita 😀 Kiitos siis teille kaikille ihan hurjan paljon! Jatketaan matkaa ja tehdään tuloksia!!
204.4 lb Lost so far: 55.8 lb.    Still to go: 47.4 lb.    Diet followed reasonably well.

Diet Calendar Entry for 01 December 2021:
2567 kcal Activities & Exercise: Apple Health - 24 hours. more...
steady weight

35 Supporters    Support   

Comments 
Kyllä oot huikeesti pudottanut ja vaikka niitä jumeja välillä tulee myös itselle, niin pitää vaan jaksaa ja uskoa että se lähtee uuteen laskuun jossakin vaiheessa. Itse pitemmällä jumivaiheella boostaan itteäni, että "kroppa vaan tarttee huilivaiheen ja että tämä on normaalia". Täältä kyllä saa vertaistukea eikä tosiaankaan olla yksin. Tsemppiä ja mukavaa Joulun odotusta! P.s. kinkkua ja torttuja odotellessa ;) 
01 Dec 21 by member: Zirban
hienosti sulla on mennyt, tuosta on hyvä jatkaa 🙂  
01 Dec 21 by member: LadyLazarus82
Tosi hieno saavutus 🥳 
01 Dec 21 by member: misudi
Mitäääh? Puolessa vuodessa 25 kg! Ihan käsittämättömäntä 😄 upea suoritus 🥳 Hommat jatkuu! 💪 
01 Dec 21 by member: Dietcoke6
On se kyl oikeesti jännä, että jos joku toinen sanois pudottaneensa 25 kiloa, niin olis ihan että vau miten hieno saavutus, varmaan ollut työn takana jne, ja nyt kun itse on tämän tehnyt, niin eipä sitä oikein pidä minään😄 mutta oikeestihan just tällaisistahan lehdet kirjoittaa, että lue miten xx tiputti 25 kiloa puolessa vuodessa 😁 itse enempi miettii, miksei tätä aikasemmin tehnyt ja toisaalta myös alkaa silmissä siintää uudet tavoitteet. 
01 Dec 21 by member: heepoxx
Sulla on ollut ihan mieletön taival takana, mahtavaa sinä!! Mä joskus melkein 10v sit löysin tän sovelluksen ja silloin tän avulla sain painoa sen reilut -10kg pois. Nyt olen säännöllisen epäsäännöllisesti aina aloittanut uudelleen, jos nyt vihdoin taas saa motin kuntoo. Tää yhteisö on aina ollut todella jees, toivottavasti edelleen ja turhat suu soittajat ei tänne eksy muit piikittelee :) 
27 Dec 21 by member: ShaQRi

     
 

Submit a Comment


You must  sign in to submit a comment
 

Other Related Links

Members



heepoxx's weight history


Get the app
    
© 2024 FatSecret. All rights reserved.